Vihreää vesimarmorointia ylimielisellä asenteella

perjantaina, heinäkuuta 17, 2015

Päätin tässä pari viikkoa sitten, että voisi olla aika vesimarmoroida pitkästä aikaa. Hauska idea, joka pitäisi ilman muuta toteuttaa jollain kivoilla kesäisillä väreillä! No, pääsipä taas unohtumaan, että en ole mikään varsinainen vesimarmoroinnin mestari... Tai ainakaan ajatustakin nopeampi vesimarmoroija (jos kukaan on).


Valitsin väreiksi raikasta vihreää ja valkoista. OPIn kevään Hawaiji-kokoelmasta hankkimani My Gecko Does Tricksin kanssa sopii erinomaisesti valkoinen, minkä huomasin jo edellisellä kerralla tätä lakkaa käyttäessäni. Valkoiseksi kaveriksi valitsin tällä kertaa Essien Blancin. Nämä molemmat lakat toimivat marmorointihommissa melko hyvin, joskin kuviosta tuli lopulta hiukan vaalea ja hankala kuvattava.

Valkoisista puheen ollen, en itse ole ollut vakuuttunut Ginan valkoisesta - se tuntui jotenkin paksuuntuneen supernopeasti eikä levinnyt kynsillekään kovin kauniisti. Pitäisi varmaan ohentaa sitä tai ehkä joka tapauksessa antaa sille uusi mahdollisuus ostamalla uusi pullo, hinnalla kyseistä lakkaa kun ei ole pilattu. Lisäksi se tuntuu olevan niin monen suosikki, että ehkäpä omani oli jonkinlainen maanantaikappale.


Näiden kynsien kanssa suurin ongelma oli se, että ylimielisyyksissäni ryhdyin marmorointihommiin alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti, vaikka aikaa ei enää siinä vaiheessa todellakaan olisi ollut. Olin lakannut edellisenä iltana pohjalle kerroksen Blancia, ja vesimarmorointiin piti ryhtyä rauhassa jo sunnuntaiaamusta. No, kaikenlaisen puuhailun jälkeen ehdin aloittaa homman vasta alle tuntia ennen kun piti jo juosta ovesta ulos. Luonnollisestikaan en ollut tässä vaiheessa vielä myöskään meikannut tai vaihtanut vaatteita... Vähemmästäkin marmorointijumalat suuttuvat - miten joku voikaan kuvitella, että tuollaisessa ajassa ehtisi toteuttaa tätä korkeampaa taidemuotoa!

No, erittäin typerästä aikataulustani huolimatta sain muutaman kynnen onnistumaan ihan kelvollisesti. Tokikaan en tajunnut aikatauluni hulluutta kovin ajoissa ja marmoroin "nopeasti" kaikki kynnet! Olimme lähdössä festareille, ja epäonnistuneiden tai vaatteiden vaihdossa ruttaantuneiden kynsien pelastamiseksi (saati minkään kynsien siistimiseksi kunnolla) ei ollut juuri mitään tehtävissä - onneksi se ei ole festareilla niin tarkkaakaan. 

Seuraavana päivänä sain tuunattua epäonnistuneita kynsiä vähäsen, ja sen jälkeen nämä kynnet olivatkin oikeastaan ihan kivat. Pikkurillin kuvion onnistuin jossain kiireeni keskellä vähän tärväämään, mutta se sai kuitenkin jäädä pelastettuihin kynsiinkin, koska se oli vähemmän epäonnistunut kuin peukku ja etusormi. ;)


Mutta ei sitten tosiaan tullut näistäkään kynsistä niitä hartaasti ja huolella tehtyjä vesimarmorointikynsiä, joista jotenkin etukäteen haaveilin. :D Täytynee tässä kesällä vielä marmoroida uudelleen, ja jos vaikka tästä kokemuksesta oppineena vähän järkevämmällä aikataululla... 

Miten kauan teillä yleensä menee marmorointiin? Onko kukaan muu yrittänyt marmoroida vastaavalla sekopäisellä aikataululla? (tuskin...)

---

This is a simple water marble manicure featuring OPI Gecko Does My Tricks and Essie Blanc. My problem with this manicure was that for some reason I thought I would be able to realise it with less than one hour of time (starting from nails with one coat of white as a base). Yeah, madness! I was going to a music festival, so luckily it wasn't so bad to have a messy manicure, since I did NOT have time to clean my nails completely or save the nails that did not turn out well (big surprise!). Both polishes worked okay for marbling and after I managed to save some of the ugliest nails the next day I kind of liked this manicure after all! How long does it usually take for you to finish water marbling?

4 kommenttia

  1. Siis mä olisin juossut sängyn alle piiloon, jos mulla olisi ollut noin vähän aikaa ja noin paljon hommaa. Mä teen kaiken rauhassa ja ilman kiirettä :). Toi väriyhdistelmä on kyllä supernami. Tulee mieleen joku kirpeä omppukarkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Malle! Siis mähän varmaan elän vain jossain pilvilinnoissa tällaisina hetkinä, kun kuvittelen (hieman) harhaisena, että kyllähän sitä ehtii. :D

      Poista
  2. Voi itku mikä aikataulu! :'D Näistä tuli kyllä tosi hienot, mulla olis varmasti kaikki olleet rutussa ja kynsilakkaa naamassa asti, jos olisin vastaavassa kiireessä alkanut marmoroimaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, no omaa tyhmyyttä lähinnä se kuvastaa! :D Olihan ne siis ihan kauheat ennen kuin vähän niitä siistin myöhemmin, mutta vesimarmorointiin en ryhtynyt uudelleen eli nämä kynnet oli ne, jotka (vasemmasta kädestä) selvisivät ;)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands