Joulunpunaista

tiistaina, joulukuuta 22, 2015

Muutaman viikon blogitauko sai aikaan sen, että nyt näin pari päivää ennen joulua alkaa olla hippasen kiire saada kaikki jouluteemaiset kynnet ulos ennen kuin ne ovat kovasti last season. Joulukuun aikana olen tehnyt kaikkiaan kolmet jouluisat kynnet, jotka toivottavasti nähdään blogissa 22., 23. ja 24. päivä ennen pientä joulutaukoa. Varsinaiset jouluna kynsilläni olevat lakkaukset eivät välttämättä pääse siis blogiin ollenkaan... Katsotaan. 


Ostin loppusyksystä Kikolta kauden Perfect Star Gel Duo -setin kahdessa eri sävyssä ja ounastelin, että Intuitive Red -sävystä tulisi tämän joulun suosikkilakkani. Toisin kuitenkin kävi, sillä lakan lopulta kynsille saatuani se ei tehnyt kummoistakaan vaikutusta. Glitteriä oli jotenkin liian vähän, ja se oli ihan kesyä. Koostumus ei myöskään ollut ihmeellinen, ja kesto suorastaan surkea, koska lakan luvattiin kestävän kynsillä seitsemän päivää. Hyvä kuin kestivät yhden illan... 


Koska mielessäni oli näitä kynsiä tekemään ryhtyessäni todellinen jouluinen glitterpläjäys, joka jäi saamatta, päädyin kuorruttamaan kynnet vielä China Glazen Fairy Dustilla. Lopputulos ei vastannut omaa mielikuvaani eikä siten ollut oikein mieluinenkaan. 

Leimaukset ovat Pueenin Lace Blossom -laatalta, ja leimaukseen käytin Lumenen Golden Skyta, joka on leimaustarkoituksiin kelvollinen mutta ei erinomainen. Golden Sky päätyi kynsille, koska jouluisiin leimailuihin hankkimani Essien Good As Gold oli erottunut pahasti ja värjäytynyt ikävän kuparinpunaiseksi. En ole oikein uskaltanut sitä käyttää, mutta kuulin juuri Instagramissa apua pyydettyäni, että tämä on näiden lakkojen tavallinen ongelma. Ehkäpä minun pullonikaan ei ole mitenkään viallinen, vaan uskallan sitä käyttää ainakin leimauksiin. 


Mitäs tykkäsitte tällaisista melko yksinkertaisista, jouluisista kynsistä? 


Kynsilläni / on my nails: 

Kiko - Perfect Star Gel Duo Intuitive Red
Lumene - Golden Sky
China Glaze - Fairy Dust
Pueen - Lace Blossom (stamping plate)

---

Two nights to Christmas! Where has the time gone? I still have three Christmas manicures which I'm trying to publish on the blog before they're out of season. This is the first and my least favorite of the three. 

I was really looking forward to this Kiko Perfect Star Gel Duo polish Intuitive Red but it turned out to be pretty boring on my nails. The glitter was not very visible and the I wasn't the biggest fan of the formula either. I tried to save the manicure by adding some holo glitter from China Glaze Fairy Dust but it didn't really help much... 

The stamping didn't really turn out well either because the polish I used was not visible enough. I actually bought a new golden stamping polish just for Christmas (Essie Good As Gold) but it was so badly separated that I didn't dare to use it. I will now, though, because I learnt on Instagram that this is a common problem with this polish. Stay tuned for another Christmas manicure tomorrow! 

9 kommenttia

  1. Niin on jouluiset ja kivat kynnet! Ihastelen myös tuota sormusta, jollaista oon itse joskus myös harkinnut nimenomaan blogia varten "kuvausrekvisiitaksi" - se on kyllä kiva lisäke kynsikuvissa. :)

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S! Ja kiva, että huomasit sormuksenkin - se on nimenomaan kuvausrekvisiitaksi hankittu, tulee tuskin muuten käytettyä. Mutta tähän tarkoitukseen se on tosi kiva :) Hyvää joulua sullekin!

      Poista
  2. Mä luulin eka, että sulla on kynsillä PP:n Arabian :). Kauniit kynnet! Ja tuo Essien lakka on tosiaan tuollaista ollut alusta alkaen. Jostain syystä kultainen ja kuparinen lakka näyttävät pullossa ihan kamalan paljon saman värisiltä, vaikka sitten se varsinainen lakka on kyllä ihan oman väristään. Johtuu varmaan tuosta voimakkaan pigmenttisestä foilista tuo reaktio. Mun Models Ownin foilit erottuu kanssa tosi pahasti, mutta sitä ei huomaa niin helposti, kun pullosta ei näy läpi. Varmaan tarkoituksella tehty, kun eihän tuo ole kamalan kivan näköistä. Kunnon sekoitus vaan niin hyvin se toimii :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Malle! Kiva kuulla, että tuo lakka ei ole mitenkään viallinen, kun aloin sitä jo ihmetelläkin. Sekoittelin sen ja tosiaan hyvin toimi, kiitos vinkistä! Ja hyvät joulut! :)

      Poista
  3. Voi miten kauniit nämäkin! :) ♥ Harmi, ettei lakka vastannut odotuksiasi lainkaan, tällain Fairy Dustin kanssa se on kyllä ainakin mun mielestä oikein nätti tapaus :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands