Study Buddy

maanantaina, elokuuta 29, 2016

Kuten kirjoittelin viime viikolla, minulla on vielä varastossa kesäisiä lakkauksia, jotka yritän tässä saada julkaistua vähitellen. Vielä en ole edes myöhässä, koska elokuuhan on kesäkuukausi, eikös olekin? Yksi tämän kesän pirteimmistä lakkahankinnoista on varmastikin Color Clubin Study Buddy, jota en voinut vastustaa Cesar's Shopissa piipahtaessani. Tämä oranssi neon-ihanuus kuivuu hieman mattaiseksi ja on kerrassaan hurmaavan sävyinen ja aivan ihastuttavan kirkas!


Study Buddy tosiaan kuivuu mattapintaiseksi, mutta olin itse menossa näiden kynsien kanssa festariviikonlopun viettoon, joten en uskaltanut tällä kertaa kuitenkaan jättää pintaa mattaisaksi. Kirkas päällyslakka suojaa lakkausta hieman ja lisää ainakin itselläni olennaisesti mattalakkojen kestoa surkeasta vähän parempaan. 

Study Buddyn sävyä en saanut näihin kuviin tallennettua aivan oikeanlaisena, eikä sen kirkkauskaan oikein välity kunnolla kuvista, mikä on neonlakoille aika tavallinen ongelma. Voin kuitenkin vakuuttaa, että Study Buddy on mitä kesäisin ja hauskin sävy, joka korostaa aivan ihanasti rusketusta! Sävy on oranssi mutta taittaa jossain määrin koralliin.


Study Buddylle kaveriksi valikoituivat tällä kertaa yksinkertaisuudenkin vuoksi Bluesean valkoiset kukkasiirtokuvat, jotka sopivat aika söpösti yhteen tällaisen kirkkaan sävyn kanssa. En muuten ymmärrä tämän lakan nimeä ollenkaan - mikä ihmeen Study Buddy? Voin vakuuttaa, että itselläni ainakaan ei opiskelusta tulisi yhtään mitään, jos kynsillä olisi koko ajan häiritsemässä tällainen katseenvangitsija... 


Tämä oli itse asiassa ensimmäinen Color Clubin lakkani. Tässä Pop Chalk -kokoelmassa oli muitakin kivoja sävyjä, jotka vähän jäivät mietityttämään. Nyt ne saavat kyllä jäädä pohdintamyssyyn ensi kesään asti, koska tällaisia kesäisiä neon-sävyjä tuskin tulee enää käytettyä. Vähitellen olen alkanut hamuta taas kaikkia ihania murrettuja punaisia ja synkkiä vihreitä - ah syksy! En ole mitenkään orjallisesti kausisävyjen käyttäjä, mutta kyllä vuodenajalla, säällä ja pukeutumisella vaan väkisinkin on vaikutusta siihen, minkälaisia lakkoja tekee mieli käyttää. Ja sehän on vaan hauskaa, kun on vaihtelua!

Kynsilläni / on my nails: 

Color Club - Study Buddy 
Water decals from Bluesea

---

Color Club Study Buddy is definitely one of the perkiest polishes I own - a lovely summery shade of neon orange! It dries out matte but I decided to use shiny top coat to make my manicure last a bit longer. The colour's not excactly right in these photos, but who can capture the true shade of neons anyway? The only thing I don't get about this polish is the name - how come Study Buddy? I know for sure that I couldn't focus on any studies if I wore a polish this bright... 

12 kommenttia

  1. Pop Chalk lakat on hauskoja! Jos haluat parempaa laatua niin se sininen ja valkea. Tää oranssi oli kanssa hyvä. On se räväkkä, ihka aito kesälakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli musta vaan niin houkuttelevan värinen, etten voinut vastustaa! :)

      Poista
  2. Niin ihanan kesäiset ja kauniit <3 Tuo lakka on kyllä kerrassaan nätti, oikein ärsyttää kun mulla ei taida olla mitään vastaavaa! :o :D Tää asia pitää selvästi korjata :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen korjaamaan tilanteen :) Tää sopisi kyllä sinänsä piristämään vaikka vähän synkeämpääkin syyssäätä!

      Poista
  3. Oh, mulla n myös tämä ja sen kuvaaminen oli muistaakseni haastavaa. Kiva kesälakka ja ainakin erottuu, tykkäsin myös tästä. Siirtikset on tähän lakkaukseen just sopivat! Olen samaa mieltä että vuodenaikojen vaihtelu on kiva vaikka vähän lämpöä ja varsinkn valoa kaipaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli kuvaaminen todella haastavaa! Mä jouduin vielä kuvaamaan tämän reissussa, ettei ollut normaaleja virityksiä apuna. Mutta ihan kelvolliset kuvat tuli kuitenkin.

      Poista
  4. Tämä Color Clubin lakka ei olekaan mulle entuudestaan tuttu, mutta eittäin kivalta se vaikuttaa kyllä. Ihanan pirteä lakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä kiva lakka ja tosi ihana myös mattaisena ilman päällyslakkaa. :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja päiväni piristyksestä!

Comments and ideas are more than welcome and can really make my day, thank you!

You Might Also Like

Labels - brands